Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkue    Uutiset    Ottelut/raportit    Fanituotteet    Blogit    Kumppanit    Albumi    Liput    Linkit    Yhteystiedot    Käsiohjelma    Catz corner    Kissaklubi   

Uutislistaukseen

06.08.2015

Suomen 18-vuotiaat tytöt varmistivat tänään kuuluvansa 9 – 12 parhaan joukkoon B-divisioonan EM-kisoissa voitettuaan Englannin täpärästi 42 – 41 (21 – 20).
Englanti heitti ottelun ensimmäisen korin, mutta nopeasti Suomi tuli tasoihin Ella Väätäsen vapaaheitoilla. Hetkeä myöhemmin Marianne Kalinin kakkonen vei Suomen johtoon. Jakson puolivälissä Suomi johti 10 – 4, joka jäi myös jakson lopputulokseksi.
Toisen jakson kaksi ensimmäistä minuuttia tahkottiin ilman pisteitä kunnes Veera Pirttinen nakkasi kolmosen. Nina Augustinen kakkonen hetkeä myöhemmin kasvatti Suomen johdon jo yhdeksään pisteeseen. Englanti aloitti kuitenkin takaa-ajon ja tuli minuutti ennen jakson päättymistä pisteen päähän, mutta Suomi onnistui pitämään johtoaseman ja tauolle lähdettiin lukemin 21 – 20.
Kolmannella jaksolla Englanti sai hyvän otteen ja johti kolme minuuttia ennen jakson päättymistä jo seitsemällä pisteellä, mutta sen jälkeen Suomi avasi pistehanansa ja tuli pisteen päähän. Englanti johti 30 – 29.
Neljättä jaksoa ehti kulua yli kaksi minuuttia ilman yhtään koria kunnes Marianne Kalin heitti kakkosen siirtäen Suomen johtoon. Suurimmillaan Suomen johto oli jo kahdeksan pistettä, mutta Englanti kampesi tasapisteisiin kaksi minuuttia ennen ottelun loppua. Lopulta ottelu ratkesi 3 sekuntia ennen päätössummeria Roosa Lehtorannan onnistuneeseen vapaaheittoon.
Marianne Kalin heitti koko kentän suurimmat pisteet 10 pistettä.

Tilastot

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • puh. 050 552 2368 • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy