Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkue    Uutiset    Ottelut/raportit    Blogit    Kumppanit    Albumi    Liput    Linkit    Yhteystiedot    Catz corner    Kissaklubi    Käsiohjelma   

Takaisin edelliselle sivulle

16.03.2011

Kohti pudotuspelejä

Catz lähti vuodenvaihteen jälkeen runkosarjan toiselle puoliskolle neljänneltä sijalta. Aiempina vuosina PeKa:ssa pelannut Lisa Lee saapui tässä vaiheessa kautta vahvistamaan loukkaantumishuolista kärsinyttä Catzia. Alkukaudella ajoittain pahoistakin loukkaantumishuolista kärsineen kissalauman terveystilannekkin alkoi hiljalleen parantua. Catz avasikin vuoden 2011 hienolla voitolla Äänekoskella, mutta tammikuun kuudesta ottelusta Catzin kokonaissaldoksi muodostui lopulta neljä voittoa ja kaksi tappiota.

Catzille odotettuja vahvistuksia sairastuvalta

Vilja Kesänen ja Lena Reshetko eivät vielä heti vuoden alussa olleet valmiita pelaamaan, mutta kauaa ei tätä kaksikkoa tarvinnut kuitenkaan odottaa. Loppuvuodesta kolhujen vuoksi pelejä väliin jättäneet kissat kuntoutuivat takaisin pelikuntoon. Roosa Lukkarisen kausi päättyi jo syksyllä eikä Luken armotonta taistelua valitettavasti tällä kaudella päästä näkemään. Elina Mikkola ei palautunut täydellisesti niskavammastaan, joten Elinaa ei ole kauden loppupuoliskolla enää kokoonpanossa valitettavasti nähty. Runkosarjan viimeisillä kierroksilla ei enää kissoja ole vaivanneet isommat vaivat pitkäaikaispotilaita lukuunottamatta.

Catz nousee toiselle sijalle

Catz on hiljalleen löytänyt kevättä kohti paremmin pelivirettään ja kissalauman esitykset etenkin kotisalissa ovat olleet vakuuttavia. Catz on kotisalissaan voittanut kuusi edellistä otteluaan. Tiukat voitot runkosarjan voittajasta PeKa:sta ja kolmosesta Espoo Team:sta saivat seurakseen neljä rökälevoittoa. Catzin päävalmentaja Mika Haakana on luonnollisesti tyytyväinen joukkueensa nousuun kevätkaudella. "Aloitimme kauden hyvin, mutta joulukuussa meiltä oli 6-7 pelaajaa pois. Keväällä pelasimme pääsäntöisesti hyvin ja nousimme kakkoseksi. Suora välieräpaikka näiden ongelmien ja vaihdoksien jälkeen on hyvä suoritus." Catz pärjäsi hyvin paineen alla viimeisillä kierroksilla, mistä on todisteena tärkeät voitot kärkipään taistoissa, kun PeKa kaatui kotisalissa ja Espoo Team niin kotona kuin vieraissakin, sekä ensimmäisellä ottelupallolla toisen sijan ratkaissut voitto HoNsU:sta. Catzin runkosarja tosin päättyi tappioon, kun puolivälierien kotiedusta tiukasti taistellut ToPo kaatoi Catzin kissalaumalle panoksettomassa ottelussa Helsingissä.

Vauhtia hyökkäyksessä ja painetta vastustajille

Haksa näkee Catzin pelin isoimpana kehityksenä sitten syyskauden kovemman tempon pitämisen. "Olemme olleet liikkuvampia hyökkäyspäässä ja siten tehneet enemmän pisteitä kuin syyskaudella. Puolustuspäässä tilastot ovat pysyneet pitkälti samalla tasolla." Kissalauma on ollut parhaimmillaan, kun on päästy pysäyttämään vastustajan hyökkäykset ennenaikaisesti, joko pallonriistolla tai, heiton torjunnalla tai vastustaja pakottamalla pallonmenetyksiin ja täten määrämällä ottelun tahdin. Pallonriistoissa Lisa Lee on heiluttanut tahtipuikkoa riistäessään vastustajilta pallon säännöllisin väliajoin kuin karkin lapselta. Lisa ei kuitenkaan ole jäänyt yksin pallonriistotalkoissa, kun vikkelät takapelaajat Vilma Kesänen ja Reetta Piipari ovat riivanneet vastustajien takapelaajia ja Lena Reshetkon palatessa parketeille. Lena on edelleen sama tuttu haukka puolustuksessa iskiessään aina vastustajan ollessa huolimaton. Catzin korin alla ulottuva sentteri Elizaveta Kityzina on ollut läpi kauden tyly heittojen torjuja. Kityn ollessa työpaikallaan ajot sisään ovat usein tuhoon tuomittuja.

Tekemistä riittää vielä ennen pudotuspelejä

Haksa ei ole enää huolissaan kauden aikana tapahtuneista muutoksista kokoonpanossa. "Meillä on vasta 5-6 peliä täydellä kokoonpanolla, joten aika yhteenhitsautumiseen on ollut lyhyt, mutta uskon että olemme valmiita pelaamaan pudotuspelejä." Haksa näkee joukkueella olevan vielä töitä tehtävänä ennen pudotuspelejä. "Meidän pitää saada lisää aggresiivisuutta hyökkäyspeliin ja ajaa enemmän korille, jotta pääsisimme myös enemmän vapariviivalle." Haksan mukaan Catzin harjoittelu ei muutu dramaattisesti pudotuspelien kynnyksellä. "Harjoittelemme tässä vaiheessa melko normaalisti. Tosin nyt on vähemmän aamutreenejä ja enemmän lepoa." Catzin valmennusjohdolle ei Haksan mukaan jää kovinkaan paljon aikaa välierien vastustajaa varten valmistautumiseen puolivälierien vuoksi. "Vastustaja välieriin selviää todennäköisesti vasta sunnuntai-iltana, kun välierät alkavat tiistaina, joten scouttamiseen ja valmistautumiseen ei jää juurikaan aikaa."

Mielenkiintoinen sarja

Naisten SM-koris on ollut tällä kaudella mielenkiintoisen tasainen sarja ja kevään tapahtumia on vaikea ennakoida. Haksa ei suljekkaan yhtäkään kuudesta pudotuspeleissä olevasta joukkueesta ulos mestaruustaistosta. "Kuka tahansa kuudesta joukkueesta voi voittaa mestaruuden." Haksa on kuitenkin luottavainen kissalauman saavuttavan kovan tavoitteensa. "Tavoitteemme on uusia Suomen mestaruus ja uskon, että meillä on siihen hyvä mahdollisuus."

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy