Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkue    Uutiset    Ottelut/raportit    Fanituotteet    Blogit    Kumppanit    Albumi    Liput    Linkit    Yhteystiedot    Käsiohjelma    Catz corner    Kissaklubi   

Takaisin edelliselle sivulle

Katastrofaalinen kolmas neljännes koitui Catzin turmioksi

Catzin päävalmentaja Mika Haakana on pitkin kautta painottanut, ettei sarjasijoitusten tule antaa hämätä, sillä sarjan tasaisuudesta johtuen kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Näin tapahtui tänään Kotkassa, jossa pudotuspeliviivan ulkopuolella majaileva Peli-Karhut otti kauden ensimmäisen voittonsa Catzista ja vaikeutti näin huomattavasti kissojen pääsyä runkosarjan kahden parhaan joukkoon. Lopputulos PeKalle 74-71 (26-31).

Ottelun ensimmäinen puolisko oli tasaista vääntöä ja piste-ero pysytteli muutamassa puolin ja toisin. Molempien joukkueiden heittopeli oli tukkoista ja vaikka Catz saikin nykäistyä pienen eron ennen erätaukoa, onnistui emäntien uusi amerikkalaisvahvistus Daisha Simmons kolmosessa juuri summerin soidessa. Korista muodostui vertauskuvallinen käännekohta toiselle puoliajalle.

- Ensimmäinen puoliaika oli todella apaattista peliä, vaikka molemmilla oli mahdollisuudet ottaa karkumatka, Haakana totesi pelin päätyttyä. Kolmas neljännes lähti aivan käsistä, kun taas lopussa saimme kaukaa onnistumisia ja hyvän vaihteen päälle ”Santun” ja Veeran kolmosilla.

Steveco Areenan parketille asteli päättäväinen kotijoukkue, joka ei suostunut myymään nahkaansa halvalla. Amanda Lassiter ja Roosa Lehtoranta sahasivat kissojen puolustusta auki joka suunnasta ja niinpä neljännes meni emännille luvuin 27-11. Takaa-ajajan paikalle joutunut Catz onnistui lopussa tekemään vielä hurjan kirin ja nousemaan hetkeksi jopa ohi, mutta joutui taipumaan viimeisillä sekunneilla. Tappio tarkoitti loppua Catzin kolmen ottelun voittoputkelle, kun taas PeKa porskuttaa vahvassa myötätuulessa ottaen kolmannen perättäisen voiton itselleen.

Emäntien parhaat pistenikkarit olivat aina vakuuttava Lehtoranta (16/5/3), vahvan debyytin tehnyt Simmons (13/4/3/3 riistoa/2 torjuntaa) ja levypalloja tasaisesti kahminut Lassiter (13/9). Catzin kaikki kaikessa oli Chandrea Jones, joka heitti 29 pistettä ja otti 14 levypalloa. Veera Pirttinen heitti 12 pistettä ja Samarie Walker 10, mutta muut kissapaidat eivät päässeet kaksinumeroisiin lukuihin.

- On vaikea voittaa, kun heitto ei kulje ja on myös liian rankkaa nousta tällaisesta kuopasta kerta toisensa jälkeen. Positiivista ottelussa oli 5 vs. 5 puolustaminen ja palloskriinit, mutta pelillisesti ja henkisesti on paljon tekemistä.

Catz jatkaa sarjapisteiden metsästämistä seuraavan kerran sunnuntaina, kun Urheilutalolle astelee Lotta-Maj Lahtisen edustama Helmi-Basket HBA. Marraskuun alun kohtaamisessa HBA oli tyly emäntä ryöväten pisteet luvuin 78-76, joten Catzilla on revanssin paikka edessä. Kuinka ottelussa käy, se selviää klo 14:00 alkaen.

Kari Glödstaf
12.1.2017

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • puh. 050 552 2368 • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy