Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkue    Uutiset    Ottelut/raportit    Fanituotteet    Blogit    Kumppanit    Albumi    Liput    Linkit    Yhteystiedot    Käsiohjelma    Catz corner    Kissaklubi   

Takaisin edelliselle sivulle

#13 LENA RESHETKO

Vaikka joukkue ympärillä vaihtuu, Lena pysyy Catzin paidassa. 15. kausi edustusjoukkueessa ei ole muuttanut kapteenin tavoitteita, sillä hänen mukaansa joukkue on valmis taistelemaan mestaruudesta tälläkin kaudella. Nuoret pelaajat ovat valmiita haasteisiin ja Lenan mukaan on tärkeää, että heille myös suodaan vastuuta, sillä siten kaikki on joukkueelle mahdollista. 

Lena ymmärtää hyvin, etteivät kissat osallistu tänä vuonna kansainvälisiin sarjoihin. Pari viime kautta ovat olleet kaikin puolin raskaita ja kapteenin mukaan joskus seurankin on parempi vetää hetki henkeä – sitä paitsi toisinaan tarvitsee ottaa askel taakse pystyäkseen ottamaan kaksi eteen. Tulevaa kautta ajatellen on tärkeää, että joukkue välttyy pahoilta loukkaantumisilta, suorittaa tasaisesti ja uskoo omaan pelisysteemiinsä. 

Lena pitää Jo Nesbøn kirjoista ja kuuntelee useimmiten venäläistä musiikkia, mutta ei osaa nimetä yhtä ainoaa suosikkiartistia. Kaikkein miellyttävimmiksi elokuviksi hän mainitsee sellaiset, jotka pohjautuvat tositapahtumiin ja todellisiin henkilöihin. Faneja hän kiittää uskollisesta kannustamisesta ja korostaa, että pelaajat saavat todella paljon lisäenergiaa kotiyleisön ansiosta. Hän toivoo näkevänsä uusia kasvoja Urheilutalolla ja toivottaakin jokaisen hyvätasoisesta ja vauhdikkaasta koripallosta kiinnostuneen Catzin peleihin!

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • puh. 050 552 2368 • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy