Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkue    Uutiset    Ottelut/raportit    Blogit    Kumppanit    Albumi    Liput    Linkit    Yhteystiedot    Catz corner    Kissaklubi    Käsiohjelma   

Takaisin edelliselle sivulle

Catz kohtaa toistamiseen Kouvottaret 

Meneillään oleva viikko on Catzin osalta täyttä toimintaa alusta loppuun. Harjoitusten lisäksi joukkue pelaa kaikkiaan kolme kauteen valmistavaa ottelua kuuden päivän sisään. Näistä ensimmäinen käytiin tiistaina Lappeenrannassa Catzin voittaessa Kouvottaret lukemin 74-62 (41-29). Huomenna on kissoilla vuorossa vierasmatka Kuusankosken urheilutalolle, jossa kotihallistaan vesivahingon vuoksi evakossa oleva Kouvottaret yrittää unohtaa tiistain tappion ja kellistää viime kauden hopeamitalistin ensimmäisen kerran sitten joulukuun 2016. 

Molempien joukkueiden otteet tiistain pelissä olivat hyvin kaksijakoiset. Paikoin tuntui siltä, että ryhmät ovat olleet yhdessä jo pidemmän aikaa ja lähes valmiit Korisliigan kuvioihin, kun taas seuraavien minuuttien aikana nähtiin helppoja virheitä ja ajatuskatkoksia molemmissa päissä kenttää. Uusien pelaajien sopeutuminen ei käy missään ryhmässä kivuttomasti, mutta kärsivällisyydellä ja tehokkaalla harjoittelulla voi tulosta tehdä hyvinkin nopeasti. Catzilla ei ole siis syytä huoleen, vaikka työsarkaa riittääkin. 

  • Tiistain pelissä oli paljon hyvää ja siitä on hyvä lähteä viemään prosessia eteenpäin, joukkueen päävalmentaja Mika Haakana jakaa tunnustusta pelaajilleen. Meillä on taas muutama yhteinen treeni lisää vyöllämme ja videot ovat olleet ahkerassa käytössä.

Vaikka Catz hävisi levypallot tiistain kohtaamisessa ja Taeler Deer pääsi paikoin tekemään liiankin helposti tuhojaan, tuntui kissalauma olleen puolustuksen osalta vieraita valmiimpi. Hyökkäyspelin osaajana tunnettu Haakana hakeekin tällä hetkellä enemmän variaatioita vastustajan korin alle ja pelin levittämiseen, onhan joukkueella kosolti tulivoimaa Roosa Kososen, Sydney Wallacen ja Petra Noposen tahoilta. Valencia McFarland antoi myös muutaman kerran viitteitä tutuista ajoistaan, vaikka pistetili ei kenties aivan odotetunlaisesti karttunutkaan. 

  • Tavoitteenamme on parantaa muutamissa palloscreenihyökkäyksen yksityiskohdissa ja löytää sitä kautta lisää tehoja ja vaihtoehtoja hyökkäykseen, Haakana selventää.

Catz pelaa huomisen jälkeen vielä yhden harjoitusottelun sunnuntaina EBT:tä vastaan, kun taas huominen koitos on Kouvottarien viimeinen peli ennen viikon päästä alkavaa sarjaa. Sillä on toistaiseksi voitot PeKasta ja EBT:stä sekä tappiot PeKalle ja Catzille. Jääkö ottelusaldo heidän osaltaan voitokkaaksi vai onko Catz inhottava vieras ja vie voiton mukanaan, selviää kello 18:30 alkaen. Liput otteluun maksavat 5 euroa. 

Kari Glödstaf

27.9.2018

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy