Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkue    Uutiset    Ottelut/raportit    Fanituotteet    Blogit    Kumppanit    Albumi    Liput    Linkit    Yhteystiedot    Käsiohjelma    Catz corner    Kissaklubi   

Takaisin edelliselle sivulle

Catz aloittaa tuplapeliviikon HBA:n vieraana

Jos oli Catzin viime viikko kolmine otteluineen kiireinen, kovin paljon helpommalla eivät kissat selviä nytkään. Vaikka pelejä on kaksi, on ne molemmat sijoitettu käsittämättömästi vieraskentille ja vieläpä siten, että pelien välissä on vain yksi vapaapäivä. Eli kun kissat saapuvat myöhään torstai-iltana kotiin Helsingistä, lähtö Vimpeliin on edessä heti lauantaiaamuna. Otteluohjelma ihmetyttää Catz-luotsi Mika Haakanaakin, joskaan hän ei ota siitä sen suurempaa murhetta.

- Eriskummallinen kolmen vierasottelun viikko menossa. Toisaalta pelasimme koko viime kevään 2-3 ottelun viikkoja, joten uskon, että löydämme keinot selvitä haastavasta ohjelmasta.

Catz kohtaa torstai-illan vastustajan, nuorista koripallolupauksista kootun HBA Helmi Basketin nyt kolmannen kerran. Ensimmäinen yhteenotto tapahtui sarjan avauskierroksella syyskuussa, jolloin Catz oli parempi luvuin 94-69 ja toisella kertaa kissat tylytti nuoria tähtiä kotihallissaan 81-41. Molemmissa joukkueissa on tapahtunut kuitenkin pelaajamuutoksia, jotka voivat sotkea ennakkosuunnitelmia hyvinkin tehokkaasti. Sen myöntää myös Haakana:

- HBA on saanut superlahjakkaan Awak Kuierin myötä lisää monipuolisuutta peliinsä ja on entistäkin vaarallisempi vastustaja. Meidän pitää vastata intensiteettiin ja pelata kurinalaisesti kollektiivina kovan pallon paineen alla. Kouvolassa pelasimme kokonaisuutena hyvän pelin ja olen ylpeä, että kestimme Kouvottarien kovan heittopäivän. Pelimme oli oikein hyvässä kontrollissa viimeiset 25 minuuttia.

HBA:n peli on nojannut tällä kaudella hyvin pitkälti kahteen pelaajaan, naisten maajoukkueessakin esiintyneisiin Sara Bejediin (19.9/5.6/3.4) ja Lotta-Maj Lahtiseen (15.4/6.1/4.5). Heidän takanaan on ollut etenkin pisteiden saralla hiljaisempaa, joskin Elina Arike (7.4/7.4/1.3) ja Anna Kahelin (6.8/1.9/1.2) ovat väläytelleet. Jo pelkästään siksi Kuierin saapuminen PeKasta tekee joukkueesta hetkessä vaarallisemman, puolustuspelistä puhumattakaan.

Vaikka Catz on ollut pisteiden valossa pitkälti amerikkalaiskolmikkonsa Natalie Day (18.8/9.5/3.1) – Aleighsa Welch (17.7/9.3/2.9) - Valencia McFarland (14.1/5.0/5.2) varassa, on kissat tosiasiassa hyökännyt varsin laajalla rintamalla. Taustatukea ovat tarvittaessa tarjonneet niin Veera Pirttinen, Karoliina Rytkönen kuin Roosa Kosonenkin ja kun heidän lisäkseen kentällä häärivät Vilma Kesäsen ja Miina Lapilan kaltaiset molempien kenttäpäätyjen taistelijat, on kissalauman tilanne kevättä ajatellen varsin mainio – kenenkään kuorma ei ole kummassakaan päässä kenttää ollut kohtuuton.

HBA:n ja Catzin välinen Naisten Korisliigan ottelu pelataan Mäkelänrinteen Uintikeskuksessa. Se alkaa klo 18:30 ja sitä voi seurata paitsi Basket.fi -sivuston kautta, myös maksulliselta fanseat-kanavalta.

Kari Glödstaf
24.1.2018

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • puh. 050 552 2368 • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy