Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkue    Uutiset    Ottelut/raportit    Fanituotteet    Blogit    Kumppanit    Albumi    Liput    Linkit    Yhteystiedot    Käsiohjelma    Catz corner    Kissaklubi   

Takaisin edelliselle sivulle

Catz ja Espoo Basket Team taistelevat tärkeistä pudotuspelipisteistä

Kierros kierrokselta yhä lähemmäs toista välieräpaikkaa hivuttautuneen Catzin ja vielä toistaiseksi pudotuspeliviivan alapuolella majailevan Espoo Basket Teamin alkuvuosi on sujunut hyvin erilaisissa merkeissä. Siinä missä hallitseva mestari on saanut pelinsä kulkemaan ja kuitannut vuoden alusta kuusi voittoa seitsemästä ottelusta, on toista kautta Naisten Korisliigassa pelaavan EBT:n meno ollut takkuisempaa, mistä todisteena neljä voittoa kahdeksasta mahdollisesta.

Tilastojen valossa Catzilla on selkeä etulyöntiasema. Mistään läpihuutopelistä on kuitenkaan turha puhua, sillä joukkueiden molemmat kohtaamiset ovat olleet äärimmäisen tiukkoja: lokakuussa Catz voitti EBT:n kotikentällään 86-80 ja onnistui joulukuussakin kampeamaan lopussa voittoon 61-62, vaikka oli vielä kolme minuuttia ennen loppua viisi pistettä perässä. Catz-luotsi Mika Haakana onkin moneen otteeseen todennut, ettei tämän kauden sarjassa ole sen enempää helppoja pelejä kuin vastustajiakaan.

- EBT pelaa aktiivisesti ja kovalla intensiteetillä. Tierra Hendersonin tulon jälkeen joukkue on ollut erityisen vaarallinen ja vain heikko tuuri on estänyt joukkueen korkeamman sarjasijoituksen, Haakana viittaa joukkueen kärsimiin lukuisiin parin pisteen tappioihin.

Myös Catzilla on ollut omat vaikeutensa. Valencia McFarlandin liittyminen joukkueeseen joulukuussa oli onnistunut veto ja vähitellen kissalauma alkoi löytää kadoksissa olleen pelillisen identiteettinsä. Muutoksessa meni kuitenkin sen verran aikaa, että hetken näytti jo siltä, ettei Catzista ole sarjan kärkijoukkueiden haastajaksi. Vaikka viime viikkojen tulokset ovat olleet lupaavia, on valmentajan mukaan työ vielä kesken.

- Olemme pelanneet viisi viikkoa erinomaista koripalloa ja etenkin viime lauantain kova Liepaja-voitto sekä tasapainoinen esitys Forssassa antavat uskoa tulevaan. Tekemisen pitää olla päivittäin korkealla tasolla ja peliä pitää kehittää jatkuvasti, jos mielimme keväällä pärjätä. Suunta on nyt lupaava, mutta paljon työtä on vielä tehtävä.

- Palautuminen ja lihashuolto ovat pelimäärällämme ensiarvoisen tärkeitä asioita. Haluammekin lähettää vielä ison kiitoksen ravintoterapeutti Anu Lähteenarolle, joka katsoi yksilöllisesti jokaisen pelaajan ruokavalioita optimaalisiksi tammikuussa.

Catzin ja EBT:n kohtaamisesta tekee erityisen se, että vierailijoiden riveissä pelaa kaikkiaan kolme entistä kissalauman pelaajaa. Maajoukkuepaidassa esiintynyt Lotta Aaltonen on edelleen toimiva pelote kolmen pisteen viivan takaa ja Haakanan mukaan joukkueen tärkein pelaaja Hendersonin ohella. Valkopaidoissa pelaa Aaltosen lisäksi myös kaksi Catz-kasvattia: vuoden 2010 ja 2012 Suomen mestari Roosa Lukkarinen sekä keväällä 2015 pokaalia nostellut Claudia Kärnä palaavat molemmat Urheilutalolle.

Catz lähtee huomiseen otteluun hyvästä terveystilanteesta. Heta Äijäsen Forssassa saama kolhu ei estä pelaamista ja myös Roosa Kosonen saattaa tehdä paluun kokoonpanoon. Ainoa varma poissaolija on vielä Meriem Eerikinharju, joka aloittanee harjoittelun lähiaikoina.

Catzin ja EBT:n välinen ottelu alkaa Urheilutalolla klo 17:00. Tule nauttimaan jännittävästä koripalloillasta ja kannustamaan kissat yhä mahtavampiin suorituksiin!

Kari Glödstaf
24.2.2017

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • puh. 050 552 2368 • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy