Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkue    Uutiset    Ottelut/raportit    Fanituotteet    Blogit    Kumppanit    Albumi    Liput    Linkit    Yhteystiedot    Käsiohjelma    Catz corner    Kissaklubi   

Takaisin blogilistaukseen

08.05.2016

Kolme vuotta sitten BC Nokian edustusjoukkueeseen noussut Veera Pirttinen otti suuren askeleen koripallourallaan ja suuntasi Catziin, joka oli juuri voittanut toisen perättäisen mestaruutensa. Vuodet Lappeenrannassa ovat sittemmin tuoneet Veeralle kolme Naisten Korisliigan mestaruutta, yhden Latvia-Estonia Liigan hopeamitalin, kaksi A-tyttöjen SM-hopeaa ja kolmesti koulujen välisen koripallomestaruuden. Ratkaisu vaikuttaa näin jälkikäteen tarkasteltuna erittäin onnistuneelta.

- Tulin Lappeenrantaan pääasiassa koripallon vuoksi, Veera myöntää. Kuulin, että Catzissa harjoitellaan hyvin ja se oli asia, mikä minua kiinnosti. En tietenkään ollut osannut suunnitella, miten näiden kolmen vuoden aikana tulee käymään. Olen ollut tyytyväinen valintaani.

Catzin joukkue muuttui kauden 2012-2013 jälkeen melkoisesti, mutta runko oli silti kivikova ja sitä vahvistettiin vielä Jordan Murphreen ja Dionne Poundsin kaltaisilla taitureilla. Paikka edustusjoukkueessa heti ensimmäisellä kaudella oli siis hienoinen yllätys.

- Tuntemukseni Alex Andersonin, Lena Reshetkon ja muiden kanssa treenaamisesta tuntui epätodelliselta ja oikeastaan suoraan sanottuna olin aika peloissani, joka ei ehkä sinänsä ole normaalisti ominaista minulle pelaajana, Veera muistelee. Samanaikaisesti olin kuitenkin todella innoissani näin hienosta harjoitteluympäristöstä - treenaamaan ja kehittymäänhän olin tullutkin. Alun perin oma ajatukseni oli A-tyttöjen toiminnassa, mutta kuitenkin minut nostettiin mukaan naisten harjoittelurinkiin sekä A-tyttöjen pelien salliessa myös kokoonpanoon.

Veeran onnistui raivata kovalla työllä paikkansa pelaavasta kokoonpanosta. Vaikka monet arvostelevatkin Catzia nuorten pelaajien vähästä peliajasta, ei se pidä ainakaan Veeran kohdalla paikkaansa. Vielä ensimmäisellä kaudella peliminuutit jäivät selvästi alle kymmeneen (7:13), mutta kahdella viime kaudella hän on kellottanut peliaikansa kahdenkymmenen minuutin molemmin puolin (23:08, 19:18). Veera huomaa ahkeran harjoittelun tuoneen tulosta.

- Pelaajana olen kyllä kehittynyt usealla osa-alueella, vaikkakaan mikään niistä ei missään tapauksessa ole vielä huipussaan! Fysiikkani on kehittynyt, samoin heittotaitoni. Olen myös parantanut puolustuspelaamistani. Jopa peliälyni on kehittynyt huomattavasti. Kuitenkin pelityylini on muuttunut myös sillä tavoin, että olen omaksunut heittäjän roolin ehkä vähän liialtikin. Ennen olin hyökkäystaidoiltani monipuolisempi sekä rohkeampi, mutta ei senkään takaisinkaivaminen pään sisältä ole mahdotonta!

- Kansainväliset ottelut tarjosivat minulle todella paljon, Veera jatkaa. Sain runsaasti pelikokemusta ja oli mukavaa, kun sai pelata niin kovan luokan pelaajia ja joukkueita vastaan. Myös vaihtelu tuttuihin vastustajiin Suomen sarjassa oli virkistävää. Nautin kansainvälisistä peleistä kovasti, koska ne ovat aina olleet haaveeni ja tavoitteeni.

Elämä on tietysti ollut muutakin kuin koripalloa. Veera kertoo tavanneensa monia hienoja ihmisiä ja on saanut myös paljon hyviä uusia ystäviä. Sopeutumista ja viihtymistä ovat auttaneet tietysti myös koripalloa pelaavat opiskelukaverit.

- Meillä on ollut tosi hyvä koristyttöjen porukka Kimpisessä. Totta kai harmittaa, että porukkamme tiet tulevat luultavasti erkanemaan. Kaikki tytöt meidän porukassa on tosi hauskoja ja hyviä tyyppejä, ja he ovat kaikki tulleet minulle todella tärkeiksi näiden kolmen vuoden aikana! Korisporukkamme hienouttahan kuvaa parhaiten kolminkertainen koulujen välinen koripallomestaruus!

Kolme vuotta on pian kuitenkin ohi ja edessä ovat uudet suunnitelmat. Toistaiseksi mitään päätöksiä ei ole ensi kauden pelaamisen suhteen tehty, vaan ensin ladataan akkuja ja mietitään rauhassa tulevaisuutta. Sitä ennen nautitaan ylioppilasjuhlista, valkolakista ja kesästä.

- Nyt kauden jälkeen ja kesälle minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia. Tietysti odotan innolla ylioppilasjuhliani! Kesä menee luultavasti treenatessa ja kaverien kanssa hengaillessa. Erikoiselta tuntuu ensimmäinen "vapaa" kesä neljän maajoukkueen kanssa tiivisti vietetyn kesän jälkeen. Saa ainakin rauhassa keskittyä vain henkilökohtaiseen harjoitteluun ja itsensä niin henkisen kuin fyysisen puolen palautumiseen pitkästä kaudesta!

- Lopuksi vielä terveisiä faneille: isot kiitokset kannustuksesta!

Kari Glödstaf
8.5.2016

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • puh. 050 552 2368 • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy