Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkue    Uutiset    Ottelut/raportit    Fanituotteet    Blogit    Kumppanit    Albumi    Liput    Linkit    Yhteystiedot    Käsiohjelma    Catz corner    Kissaklubi   

Takaisin blogilistaukseen

02.10.2013 Lotta Aaltonen

Kiitosten aika…

Viimeinen päivä Lappeenrannassa on nyt vietetty ja tästä päivästä lähtien olen virallisesti helsinkiläinen. Viimeisten viikkojen aikana olen monta kertaa ottanut kynän (tai siis tietysti läppärin, mutta kynä kuulostaa paremmalta ;)) käteen kirjoittaakseni kauniita kiitoksen sanoja, mutta fiilis on ollut aika sanaton. Vaikka Lappeenrantaan on nyt jo ikävä ja olo on surullinen ja haikea, aina kun mietin näitä kahta vuotta taaksepäin tulee kasvoilleni leveä hymy. Nämä reilut kaksi vuotta Lappeenrannassa ovat olleet valehtelematta elämäni parasta aikaa. Olen saanut lähes täysipäiväisesti tehdä sitä mitä rakastan eli pelata koripalloa ja kiitos teidän kaikkien ihanien ihmisten, Lappeenrannasta on vähitellen tullut minulle koti.

Keväällä 2011 sain opiskelupaikan Lappeenrannan yliopistosta ja muutamaa viikkoa myöhemmin minulla olikin jo allekirjoitettu sopimus Catzin kanssa takataskussa. Pelonsekaisin tuntein saavuin sitten kesäkuussa treeneihin Lappeenrantaan suoraan testiviikolle. Jostain syystä (vaikka olin juuri vetänyt Jenkeissä yli kuukauden bigmäccejä ja hodareita napaan) luulin olevani ihan hyvässä kunnossa. No se luulo osoittautui vääräksi todella nopeasti. Tai ehkä vaan nämä ”hyvän kunnon” standardit olivatkin Catzissä hieman korkeammalla kuin mihin olin aikaisemmin tottunut. Muistan vieläkin sen oksennuksen maun mikä nousi suuhun kun juoksin piip-testissä jalat eilisistä loikkatesteistä aivan hapoilla vajaat 8 minuuttia. Silloin ei todellakaan ollut päällimmäisenä mielessä se kuuluisa voittaja-fiilis. Teki mieli hypätä autoon ja ajaa takaisin kotiin äidin luo. Silloin kuitenkin tiesin, että tästä on suunta vain ylöspäin, mutta paljon töitä olisi tehtävä. 

Nyt kaksi vuotta myöhemmin olen todella iloinen, että olin allekirjoittanut sopimuksen ennen ensimmäisiä treenejä Catzin kanssa, koska muuten en varmaan olisi tässä tilanteessa montaa uskomattoman hienoa kokemusta rikkaampana. Viime keväänä kun saimme joukkueena neljännet kultamitalit kahden vuoden sisällä kaulaan kolmannen voitetun SM-finaalin päätteeksi, oli se voittaja-fiilis löytynyt. Tuhannet urheilutalon parketilla ja punttisalilla, lentokentän pururadalla sekä Kimpisen urheilukentällä hikoilemani tunnit tuntuivat nyt sen kaiken arvoisilta joka sekunti. (Ja en nyt halua kehua itseäni, mutta piipissäkin oli mennyt kuukausi aikaisemmin 12 minuutin raja rikki). Catzissä opin treenaamaan kovaa ja sen lisäksi syömään ja lepäämään oikein. Opin olemaan urheilija. Ennen kaikkea opin kuitenkin arvostamaan sitä kaikkea mitä koris voi ihmiselle vielä näin vanhalla iälläkin antaa.

Kahden kauden aikana saavutimme joukkueena lähes kaiken mahdollisen. Näitä pokaaleja ja mitaleja korkeammalle arvostan kuitenkin näiden kahden vuoden aikana solmitut ystävyyssuhteet. Mitalit ja pokaalit saattavat himmetä (tai kadota), mutta muistot onneksi muuttuvan yhä kirkkaammaksi kullaksi vuosien mittaan. On ollut suuri ilo ja kunnia tehdä töitä (ja viettää muutenkin aikaa) näin ihanien ihmisten kanssa. 

Kun oma perhe asuu monen sadan kilometrin päässä, on Catz ollut näiden kahden vuoden ajan minulle Lappeenrannassa se perhe, joka on tukenut minua niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Yhdessä on joukkueen kanssa naurettu ja itketty, onneksi huomattavasti useammin naurettu. Näköjään ihan toiselta puolelta Suomeakin voi löytää ihmisiä, joita naurattaa minun luokattoman huono (alapää)huumori. Huonosti menneen pelin jälkeen on voinut luottaa siihen, että lähellä on aina joku nostamassa minut takaisin pystyyn. Myös mestaruusjuhlien humussa oli aina joku nostamassa tämän liian lujaa juhlineen sankarin pystyyn, ihan kirjaimellisesti. Kissaperheessä en koskaan ollut yksin. 

Täällä suuressa maailmassa tulee varmasti ikävä niin Lappeenrannan sataman vetyjä ja atomeja kuin keskelle tietä vinottain parkkeerattuja venäläisellä rekkarilla varustettuja autoja ja jopa sitä hajoilua takapenkillä kun pelin jälkeinen bussimatka Turusta Lappeenrantaan ei tuntunut ikinä loppuvan. Mielelläni olisin jatkanut vielä Catzissä, mutta kun vakituinen työpaikka varmistui Helsingissä oli tehtävä vaikea päätös. Nyt on siis aika vaihtaa maisemaa, ainakin toistaiseksi. 

Lappeenrannasta jäi minulle käteen kaiken kaikkiaan viisi kultaa. Catzin uusi kultajahti alkaa taas lauantaina, mutta itse keskityn nyt jahtaamaan jotain muuta, ehkä sitä aikuisen naisen arkea – mitä ikinä se sitten sisältääkään. Tämän vuoden palloilen itse sarjatasoa alempana, mutta seuraan kuitenkin tiiviisti mustien kissojen tangoa parketeilla. Tuhannet kiitokset kaikille Teille, jotka olette olleet mukana tekemässä Etelä-Karjalassa vietetyistä vuosistani ikimuistoisia! 

Kissa # 7 kiittää ja kuittaa!

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • puh. 050 552 2368 • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy