Kaisa Tuure

23.04.2010

Onnen kyyneleitä

On vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä tunnen ja ajattelen juuri nyt. Kultamitali on vieressä pöydällä tätä kirjoittaessani ja silmä karkaa vähän väliä ihailemaan sitä. Kausijulkaisuun taisin kirjoittaa, että tapahtuipa keväällä mitä tahansa tämä joukkue on täyttä kultaa. Nyt on tietysti helppo sanoa, että ajattelen edelleen niin. Mutta tosiasia on, että tänä vuonna meillä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin voittaa. Henkinen yliote on jännä asia. Sitä ei pysty sanoin kuvailemaan, mutta sen tuntee. Sen vain tuntee ja sitä kautta tietää, että mikään ei voi meitä estää voittamasta. Tänä vuonna etenimme finaaliin vaikeimman kautta. Moni jo varmasti ajatteli, että Catz alisuoriutuu taas. Oli vaikea yrittää selittää ulkopuolisille, ettei ole huolta. Homma tulee hoidetuksi, vaikka tosiasiat eivät onnistumisen puolella olleetkaan. Finaalissa täytyi olla vastassa rakkain vihollisemme, PeKa. Heillä oli hyvä joukkue ja finaalisarja osoitti sen, että kaksi Suomen parasta naiskoripallojoukkuetta olivat vastakkain. Totuus on, että juuri PeKan kaataminen finaalissa tuntui erityisen hyvälle. Viimeinen voitto niin uskomattoman suurilukuisen kotiyleisön edessä oli yksi elämäni hienoimpia hetkiä. Suurin kunnia oli nostaa voittopokaali ensimmäisenä yläilmoihin. Suunnaton ylpeys ja ilo koko tästä suuren suuresta joukkueesta sai ja saa minut edelleen kyyneliin. Mutta vaikka tunteellisuudessani en kyynelilleni mahda mitään, on viime päivinä kuitenkin naamallani ollut pysyvä virne. Kaikki hymyilyttää ja elämä tuntuu juhlalta. No, sitä se on tämän viikon ollutkin!

Tänään juhlat vielä jatkuvat ja siksi toivotankin kaikki tervetulleeksi urheilutalolle klo 18-19. Tarjolla on kakkua ja kahvia sekä mahdollisuus jutella pelaajien kanssa.
Nyt on aika kiittää ja kumartaa koko joukkueen puolesta!

Ihanaista kevään jatkoa ja aurinkoista kesää!
Kiitos.