Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkueet    Ajankohtaista    Kumppanit    Kuva-albumi    Linkit    Yhteystiedot   

Takaisin edelliselle sivulle

26.03.2014 Jaana Hellstén

Alla oleva kirjoitus on julkaistu pitäjälehti Ruokolahtelaisessa 6.2.2014

Aata Ronkainen ohjaa energistä koripallokerhoa

Rajun 3.-6. -luokkalaisille suunnattua koripallokerhoa on saatu ohjaamaan  Lappeenrannasta kotoisin oleva Aata Ronkainen.  Ronkainen on lähtöisin perheestä, jossa kaikki harrastavat koripalloa. Perheessä on peräti kolme Suomen mestaria, joista uusin on Aatan sisko. Hän on voittanut Catzin naisissa jo kaksi Suomen mestaruutta.

Aata Ronkainen päätyi Ruokolahdelle ohjaamaan lasten koripalloa tultuaan opiskelemaan lastenohjaajaksi Jaakkiman kristilliselle opistolle. Hänen opettajansa tiedotti Rajun suuntaan mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä Ronkaisen kanssa. Ronkainen tarttui heti tilaisuuteen, sillä neljän kuukauden tauon jälkeen hän palasi mielellään innostamaan lapsia liikunnan pariin.

Aata Ronkaista koripallossa kiehtoo mm. joukkuehenki ja lajin monipuolisuus. Kovaa treenaamalla on myös mahdollisuus päästä pelaamaan tosissaan ja pelireissuille. 

Aata Ronkainen itse ei enää pelaa, vaan keskittyy valmentamiseen.  Hän onkin aiemmin ollut mm. napero-ohjaajana, eli ohjannut 3-6-vuotiaita. Ronkainen kertoo saavansa lasten ohjaamisesta paljon intoa ja iloa itsekin.

Koripallokerhossa on vauhdissa kymmenen hengen tyttöporukka, jota Ronkainen kuvaa vilkkaaksi ja energiseksi.  Kesken pelin kerrataan sääntöjä  tyttöjen esittäessä aktiivisesti kysymyksiä.  Peli päättyy tasapeliin. Kerhoon mahtuu mukaan vielä lisääkin porukkaa. Pojatkin ovat tervetulleita, vaikka kerho tällä hetkellä koostuu tytöistä.

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy