Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkueet    Ajankohtaista    Kumppanit    Kuva-albumi    Linkit    Yhteystiedot   

Takaisin edelliselle sivulle

07.01.2014

Syyskaudella Mikrotyttöjä osallistui harjoituksiin kaiken kaikkiaan 13. Yhdeksän on viime keväänä jo mikroissa olleita ja neljä uutta tyttöä on tullut harkkoihin. Tytöt ovat syntyneet 2004-2006. Harjoituksia oli maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin, ja kesto noin tunnin. Tytöt osallistui hyvin aktiivisesti harkkoihin ja ottavat asian ”tosissaan”. Valmentaja toimii Annika Kumlin-Henttu ja apuvalmentajina Maiju Hietamies ja Vilma Hietamies. Syyskauden sarjapeleihin osallistui ns. kokeneemmat yhdeksän tyttöä.

Mikrotytöt pelasivat kaksinkertaisen sarjan syyskaudella. Joukkueita oli sarjassa neljä joten oli mukavaa että pelejä riitti kuitenkin hyvin. Ensimmäiset pelit käytiin pelaamassa Heinolassa ja seuraavaksi pelattiin kotona myllymäen koululla. Takkiin tuli joissakin otteluissa mutta sarjan viimeiset pelit PEKAa vastaan tytöt pelasivat hienosti ja ottivat selvän voiton, yhdellä vaihtopelaajalla. Ja Orimattilaa vastaan tappio oli kirvelevä kolme pistettä, johtivat pari minuuttia ennen pelin loppua muutamalla pisteellä.

  

Myös kouvot  turnauksessa käytiin ja siellä tytöt pelasivat neljä peliä. yhdeksän joukkueen turnauksessa tytöt sijoittautuivat kuudenneksi. Kouvollassa oli sama meininki että välillä ottelut päättyivät niukkaan tappioon. Mutta tytöt ottavat tappiot niin hyvin kuin vain pelaaja voi ottaa, hiukan harmittaa mutta pian on tappio jo unohtunut ja keskitytään seuraavaan peliin.

Syyskauden näytös huipennus oli ns. superlauantai jolloin urheilutalolla pelasivat CATZ sekä NAMIKA omat ottelunsa. Mikrotytöt pelasivat molempien edustusotteluiden puoliajalla näytös peliä Namikan mikropoikia vastaan, Ottelu oli hieno osoitus miten tytöt ottavat myös edustus tehtävät ja toimivat niissä esimerkillisesti.

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy