Facebook Twitter YouTube Instagram
Etusivu    Joukkueet    Ajankohtaista    Kumppanit    Kuva-albumi    Linkit    Yhteystiedot   

Takaisin edelliselle sivulle

05.10.2017 Teemu Turunen

A-tyttöjen matka SM-sarjaan

24. päivä huhtikuuta osa A-tytöistä aloitti harjoittelun. Koko porukalla 8. päivä toukokuuta. Aikaiseen aloittamiseen oli vain yksi syy; joukkueen ensisijainen tavoite, mikä juuri saavutettiin. Harjoittelun suurimpana teemana oli henkilökohtaisten taitojen kehittäminen sekä tyttöjen urheilullisuuden nostattaminen. Valmentajan mielestä siinä ollaan onnistuttu. Tytöt ovat myös itse todenneet olevansa paremmassa kunnossa kuin ennen. Kesäkuun alusta alkaen tyttöjen juoksuharjoitteluista vastasi tuleva liikunnanopettaja sekä entinen yleisurheilija Aino Heikkilä.

25. päivä elokuuta oli ensimmäinen virallinen harjoitusturnaus Espoossa, ja tytöillä oli jo siihen mennessä kaksi harjoitusottelua alla. Espoosta jäi valmentajan silmiin paljon positiivista käteen! Pari voittoa sekä pari tappiota ja ennen kaikkea pelirytmiä kaikille. 17. päivä syyskuuta käytiin vielä Kotkassa pelaamassa kaksi harjoitusottelua, joista saldona voitto sekä tappio. Tällä kyseisellä reissulla oli mukana kaksi B-tytöistä nostettua pelaajaa, Aino Juvakka sekä Iiris Muhonen. Erityismainintana Ainon loistava puolustuspään pelaaminen sekä Iiriksen 11 pistettä Peli Karhuja vastaan..! Seuraavan viikon perjantaina 22. syyskuuta pelattiin Lahden SBG:tä vastaan, joka päätyi parin pisteen tappioon, mutta huomioitavaa on, että mukana oli Ainon ja Iiriksen lisäksi Nea Laaksonen sekä Saana Nortlund. B-tyttöjen tekemisen taso pisti valmentajaa miettimään karsintaviikonlopun kokoonpanoa. Jokainen B-tyttö oli osoittanut pystyvänsä kilpailemaan 3 tai 4 vuotta vanhempia vastaan!

Karsinnat pelattiin Espoossa 30.9 - 1.10. Mukana oli 11 tyttöä, joista kolme B-ikäistä. Edustusjoukkueen harjoitusringissä mukana olevan Mainna Niemen loukkaantumisen puolesta valmentaja halusi B-tyttöjä 3 kappaletta mukaan.

Ensimmäinen peli Honka 2 vastaan. Tyttöjä taisi jännittää aika paljon, siitä kertoneen joukkueen ehdottomasti parhaan laulajan Nea Ojasalon hiljaisuus. 30 minuuttia mentiin aika kori korista, mutta sitten nelikko Kalin - Kosonen - Rantalainen - Laaksonen nostatti joukkueen pelitempoa sen verran, että tilanne oli nopeasti + 15 Catzille. Lopputulos oli 62-42. Ottelun positiivisin pelaaja oli ehdottomasti nuori Nea Laaksonen, unohtamatta Roosan 26  ja Tinnan 18 pistettä.

Asetelma oli tämän voiton myötä seuraavanlainen; Pyrintö vastaan sunnuntaina aamupeliin. Siitä voittaja SM-sarjaan sekä kotimatkalle. Häviäjä pelaisi vielä 18:30 Honka2- HoNsU -ottelun voittajaa vastaan. Allekirjoittaneelle sunnuntain tapahtumien kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia, oli nimittäin aikamoista vuoristorataa. Pyrintöä vastaan 62-58 tappio, mutta millä esityksellä. Roosa sekä Johanna lensivät viiden virheen myötä ulos noin 7 minuuttia ennen summerin soimista, Tinna loukkaantui noin 4 minuuttia ennen loppua. Kentälle jäi viisikko Ojasalo - Muhonen - Laaksonen - Kihlström - Juvakka eli keski-ikä noin 15 vuotta. Juvakkakin kerkesi saamaan viisi virhettä ennen päätös vihellystä, joten saimme kentälle lähes 18-vuotiaan konkarin Ilonan. Tytöt antoivat kaikkensa, mutta Pyrintö teki voittokorin 7 sekuntia ennen loppua. Roosa 18 pistettä, Nea Ojasalo 10, Iiris 5. Valmentaja Turusella oli tytöille pelin jälkeen vain yksi asia ”Mä oon teistä ihan älyttömän ylpeä, käsittämätön taistelu`”.

Vikassa pelissä vastassa tuttu Honka 2, ja molemmilla joukkueilla energiat aika lopussa. Kyseessä oli henkien taistelu ja se siitä muuten tulikin. Eka erä Catzille 26-22, Mari teki vaatimattomat 21 pistettä tämän kympin aikana. Puoliaika tasan 39-39, Roosa piti joukkuetta hyökkäyspäässä pystyssä 10 pisteellä. Kolmannen jakson jälkeen tilanne 54-51 Catzille, Johanna ja Iiris tekevät muutaman todella kovan yksilösuorituksen. Vika erä ja valmentaja hikoilee enemmän kuin pelaajat. Honka menee johtoon, Mari ja Roosa tasoittavat. Noin kolme minuuttia ennen loppua Honka johtaa 64-61 ja siinä tilanteessa oltiinkin sitten aika pitkään. Valmentaja kaksikolla Turunen - Muhonen alkaa tulla kylmähiki, kun ei saada palloa koriin, mutta onneksi meillä on henkisesti vahvoja tyttöjä. 35 sekuntia ennen loppua Catzille puolustuspäässä levypallo ja täysiä toiseen päähän. Roosa pistää kolmen pisteen heiton sisään ja tuomari antaa vielä virheen vastustajalle - vapaaheitto myös sisään tilanne +1. Lopussa Catzilla 2 vapaaheittoa 0.6 sekuntia aikaa, Tinna joka ei loukkaantumisen puolesta pelannut kuin noin 5 minuuttia yrittää heittää viimeistä heittoa ohi, mutta pallo vahingossa koriin. Honka saa vielä sivurajasta todella hyvän heittopaikan, mutta meidän onneksi pomppii ohi. Tulos 66-64 ja SM-sarja kutsuu. Roosa sekä Mari tekivät 27 pistettä, Johanna 10 sekä Aino pelasi huikean ottelun.

Viikonlopun aikana korisukkaan noin 24 pisteen keskiarvolla heiluttaneen Roosa Kososen mietteet: ”A-tytöt lähtivät karsintoihin 155 harjoituskerran + 11 harjoitusottelun ansioista reippain mielin. Pelit meni ihan hyvin ja oltiin todella lähellä Pyrinnön voittamista. Viimeisessä pelissä oltiin kaikki varmasti jo väsyneitä, mutta olen ylpeä jokaisesta ja varsinkin siitä miten jaksettiin loppuun asti. Viimeisen pelin jälkeen oli tietenkin huippu fiilis ja samalla helpottunut.”

Joukkueen Kapteenin Johanna Kalinin mietteet: ”Kun ensimmäisen pelin jännitys saatiin pois niskasta, niin alkoi sujua paremmin. Siitä kertoo viimeisen erän tulos 20-6. Pyrintö pelissä oli varmaan joukkueen paras taistelu kautta aikojen. Viimeisessä pelissä vaadittiin paljon henkistä kanttia, että jaksettiin uskoa omaan tekemiseen. Onneksi pallo pomppi meille.”

Valmentaja Turusen tiivistys: ”Tämän takia korista pelataan, kaikki draamankaaret oli nähtävissä kolmen pelin aikana. Ylpeä joka tytöstä! Päästiin siihen sarjaan mihin kuulutaan.”




Kuvassa joukkueen kapteeni Johanna Kalin.

Jutun on kirjoittanut A-tyttöjen päävalmentaja Teemu Turunen

Kuva
Catz-toimisto, Savonkatu 3, 53100 Lappeenranta • toimisto(at)catz.fi
Kaakon Nettipalvelu Oy